.

.

lauantai 2. syyskuuta 2017

Koulun aloitustunnelmia Espanjasta

Huhuh, aikamoinen aukko viime päivityksen ja tämän hetken välillä! 

Syy siihen on sekoitus lomamoodia, uuteen ympäristöön asettumista sekä tietoteknisiä ongelmia. Nyt kirjoitan tekstiä tabletilla ilman erillistä näppäimistöä ja voitte arvata mitä se vaatii - hiukan enemmän aikaa ja hermoja. Blogi on kummitellut mielessä ja toki kirjoittamista olen kaivannutkin. Isoin syy hiljaisuuteen on, että 10-vuotias luottoläppärini ei ole ottanutkaan toimiakseen. Jännä... Isompi, joskin toimivampi mylly jäi kotisuomeen ja täällä olemme olleet mobiililaitteiden "armoilla". Voitteko kuvitella, aika kamalaa? Hehe.

Olen tässä myös miettinyt, että mistähän sitä aloittaisi? Matkamme Euroopan läpi oli arvatenkin värikäs, mutta se vaatii ehdottomasti oman artikkelinsa. Samoin lukuisat päiväretket, joita olemme reilun kuukauden loman aikana ehtineet lähiympäristöön tehdä. Niistä siis ehkä myöhemmin? Sillä välin, vilauksia niistä on nähtävissä Instagram-tilillä @journey_koko.

Eletään tällä kertaa jotakuinkin tämän hetken tunnelmissa. Reilu kuukausi meni lomaillessa ja kun ensimmäinen työaamu tänä perjantaina koitti, niin minulla oli pää täynnä räkää ja kauheat silmäpussit niistellyn yön jäljiltä. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi olla ensimmäisenä päivänä poissa ja töihin suuntasin nenäliinojen ja buranapaketin kanssa. Päivän päätteeksi olin raato, mutta onneksi näin viikonloppuna on hyvä sairastaa. Hirveän vaikeaa on heikosta olosta huolimatta olla tekemättä mitään, mutta blogin turaaminen onkin oikein sopivaa puuhaa tähän lauantaihin.



Poikasen aika olisi tänään käynyt pitkäksi ilman lähitalossa asuvaa luokkakaveria, jonka äidin kanssa leikkitreffit saatiin näppärästi sovittua. Täällä Espanjassahan lapset eivät kulje oikeastaan mihinkään yksin, vaan heidät viedään ja haetaan koulusta, kuljetetaan harrastuksiin ja kavereille. Tuntuu kummalle, eikö? Koska meillä ei ollut etukäteen verkostoa uudessa kotikaupungissa, arjen sujuvuus kieltämättä huoletti jo Suomesta käsin. 

Meidän pikku-ukko on pienestä saakka ollut hyvin omatoiminen ja mahdottoman reipas. Parin vuoden koulutaipaleen aikana poika tottui itsenäiseen oleskeluun, kun kakkosluokalla hän saattoi olla yksin koulun jälkeen jopa 4-5h. Kivenheiton päässä sijaitsevaan kouluun hän lähti muiden lasten tapaan omatoimisesti ja kotiintulossa sama homma. Ikinä häntä ei pelottanut ja iltapäivät juostiin pihalla kavereiden kanssa. Puhelinyhteys helpotti kontrollia, mutta harvase päivä hätä iski, kun puhelimesta kuului vain tuskaisen pitkät tuuttaukset. "Noku se jäi kotiin./ Noku puhelin oli äänettömällä./ Noku akku loppui." Ja töiden jälkeen oli ilo tulla kotiin hirveän saarnan kanssa; "Missä reppu? Sipsit EI ole välipala! Miksi voi ja juusto on pöydällä?-Ai aamupalalta jäi? Kiva."

Kun oikein miettii, niin eihän tästä "huithapeliudesta" voi olla vihainen. Niin pieni on tämä ihminen ja on hullua odottaa kovin suuria niin pieneltä. Pakotammeko lapset liian itsenäiseksi liian pian?

Itseasiassa se on Suomi, joka on ehkä vähän kummallinen poikkeus, sillä harvassa maassa lapset kulkevat yksin yhtään mihinkään ja kuskailu/saattaminen on normaali osa lapsiperheiden arkea. Mainittu poikani 4-5h yksinolo olisi Espanjassa vahva peruste lastensuojeluilmoitukselle, jopa huostaanotolle. 



Helppoahan lasten koulukuskaamiset ja harrastuksiin viennit ovat jos tilanne on niin onnekas, että vain toinen vanhemmista käy töissä tai töitä voi tehdä kotoa käsin, mummo asustaa naapurissa tai isosisko on jo lukioiässä ja noutaa pikkuveikan koulusta. Useilla täällä tuntuu arki toimivan em. turvin, mutta meillä tilanne on toinen. Molemmat tekevät töitä ja pääsääntöisesti muualla kuin kotona, ja hyvin normaalia se on muissakin perheissä. Uskoin Suomessa murehtimisen lomassa kuitenkin vahvasti, että tämäkin asia saadaan perillä järjestymään jotenkin päin. 



Kiitos joustavan ja espanjalaiseen tapaan rennon asenteen omaavan pomoni, kaikkia miellyttävä ratkaisu on sovittu. Säätämiseltä ei vältytä, mutta se täällä yksinkertaisesti vaan kuuluu asiaan. Onneksi pian alkavat koulun harrastekerhot helpottavat arjen sumplimista. On myös ollut hienoa huomata, miten samassa veneessä keikkuvat vanhemmat säätävät koulunjälkeisiä leikkitreffejä viikottaisen työnteon ja lasten sosiaalisen elämän mahdollistamiseksi. Vaatiihan se enemmän, mutta kukaan ei valita ja yhteishenki on aivan eri sfääreissä Suomessa totuttuun nähden. Aurinkorannikon suomalaisen koulun porteilla lapsia hakiessa vaihdetaan kuulumisia kielinä suomi, espanja ja englanti. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, mikä toki on mahdotonta yhteensä n. 300 oppilaan koulussa, mutta sellainen fiilis herää väistämättä. Seinäruusuna meininkiä vielä tarkkailtu, mutta on useat keskustelutkin saatu parin viikon aikana tulille. Siitä se lähtee, poco a poco.



Vaikka säätäminen tuo oman ripauksensa arkeen, meidän perheessä tiiviimpi yhdessäolo on tähän saakka koettu jopa parantavana tekijänä. Suomessa Wilma piippasi harvase päivä. Meno oli levotonta koulussa ja pojan kone kävi ylikierroksilla myös kotona. Keskittyminen kouluhommiin oli koetuksella, kun kaverit vilisti jo ulkona. Välillä kontaktia ei tuntunut saavan ja silloin tiesi, että nyt on paussin paikka, koti-ilta tai pari ja poika rauhottui, tuntui olevan jopa helpottunut, kun ei vaan voi olla kaikessa menossa mukana. Näissä tilanteissa huomaa, kuinka rajat ovat rakkautta ja tuovat lapselle turvaa. Ei tarvitsekaan olla mitään tai menossa mihinkään, kun äiti sanoo stop. Silloin juna seisahtuu ja ajatus siirtyy tähän hetkeen.

Jep jep, asiaan taas. Uudessa koulussa ope on kiva, mutta sopivan jämäkkä. Kaverisuhteita on pikkuhiljaa luotu ja kouluvuosi on muutenkin pyörähtänyt hyvin käyntiin. Enkkua ja espanjaa opiskellaan innolla ja kaksikielisiltä kavereilta oppii uusia sanoja. Täällä päivän päätteeksi kotiin rauhoitutaan, kun kaikki muutkin tekevät niin. Tähän aikaan vuodesta klo 16 on myös tosi kuuma, joten sisätiloissa viihtyy tovin oikein hyvin. Pienen iltasiestan ja läksyjen jälkeen voidaan mennä altaalle, kavereille tai käydä vaikka rannalla jätskillä. Ja kaikessa tekemisessä on läsnä vähintään yksi aikuinen. Kuulumiset ja ajatukset ehditään vaihtaa koulumatkan varrella ja perjantaina koulun jälkeen käydään jätskit kaupasta ja istahdetaan puiston penkille katselemaan eläväistä kotikylää. So far so good.

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Meidän mummi ei kuole koskaan

Lähdön lähetessä olen joutunut hyvästelemään useita läheisiä ihmisiä. Mitä lähempänä ajankohta on, sitä herkempiä heipat ovat.

Eilen kävimme katsomassa äitini äitiä Varkaudessa. Hän on tervekeskuksen vuodeosastolla ja sanotaanko näin, että mummin vointi ei ole sama kuin esim. vuosi sitten. Voi hyvinkin olla, että hän elää vielä vuosia, mutta siitä huolimatta jokainen kerta muistuttaa, että tapaaminen voi olla viimeinen. Eilen tunteet olivat erityisen pinnassa, sillä pian välimatkaa on tuhansia kilometrejä, eikä meillä ole tietoa seuraavasta Suomen vierailusta.

Vietin lapsuuteni kesät ja muut lomat mummilassa ja hänellä on hyvin erityinen paikka sydämessäni. Kirjoitin hänelle kirjeen, koska se tuntui helpoimmalta tavalta kiittää kaikesta hänen antamasta huolenpidosta ja rakkaudesta. Kirje on henkilökohtainen, mutta haluan jakaa sen teille ikäänkuin muistutuksena; älä jätä huomiseen mitään, mitä voit sanoa jo tänään.





Rakas Mummi,

Aina kesän saapuessa mieleeni tulvivat onnelliset muistot. Tuoksut muistuttavat iloisista lapsuusvuosista, joista vietin paljon aikaa Repokankaan mummilassa. Päiväkakkaroiden, voikukkien, lemmikkien ja juhannusruusujen tuoksu saa mieleni palaamaan takaisin Kallenkujan pihoille ja ”Vanhan paikan” puiseen kiikkuun.

Muistan, kuinka pitsireunaiset letut ja kidesokeri sulivat suussani ja miltä maistui pellolta juuri poimittu mansikka lettuun käärittynä. Omien perunoiden makean maun voilla kruunattuna.

Muistan tuulen  ja auringon kasvoillani, kun kuljin mattopyykille ja uimarannalle Pirjo-tädin pyörän tarakalla. Matkalla poimimme niittykukkia; harakankellot ja lemmikit olivat suosikkejani. Illalla jätimme siileille ruisleipää ja maitoa ja katselimme ihastellen, kun pienet pyöreät ystävät tepastelivat ruokailemaan. Jäätelöautoa ja sen tuomia kinuskiveneitä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja iltapalaksi saimme aina ison lautasellisen ranskanleipiä juustolla, lauantaimakkaralla ja tuoreella kurkulla. Iltapalaa mutustaessa katsoimme usein männävuosien Tenavatähtiä VHS-kaseteilta ja pohdimme, kuka poika olisi sopivin poikaystävä kullekin serkulle.

Ja ne Henna-serkun kanssa leikityt leikit. Onni oli kaivaa kaapit antiikkisista rääsyistä ja vanhoista kipoista ja kupeista. Tutkia äidin, tädin ja enojen vanhoja koulukirjoja ja postikortteja. Leikkiä kauppaa ja pitää muotinäytöksiä ihailevalle yleisölle – mummille ja tädille. Mikä taivas se olikaan pienille tytöille!

Olen ylpeä, että olen saanut työntää sormeni multaan ja nähdä porkkanan polun siemenestä lautaselle. Juosta joka kerta mummolaan tullessa katsomaan joko herneet ovat kasvaneet ja saadaanko kasvimaalta salaattia lautaselle. Ennen kaikkea tunnen olevani etuoikeutettu siitä kaikesta rakkauden määrästä, mitä mummolassa sain sinulta ja Pirjo-tädiltä. En välttämättä olisi juuri tällainen ilman niitä lukuisia kehuja ja kannustuksia, mitä olen matkani varrella teiltä saanut. Kiitos siitä.

Ihailen käsittämättömän positiivista ja elämäniloista asennettasi, valaisevaa hymyäsi ja tuikkivia silmiä. En koskaan unohda niitä. Emme ole koskaan olleet erityisen varakkaita, mutta iän myötä olen huomannut, ettei sillä ole mitään väliä. Ruokaa on aina ollut pöydässä ja sitä olemme saaneet nauttia rakkaimpien seurassa. Apua tarvitsevalle olet aina antanut vähästäkin ja nyt yritän tehdä itse samoin omalla tapaa, mummini esimerkkiä noudattaen. Saat olla sunnattoman ylpeä itsestäsi äitinä, puolisona, ystävänä ja isoäitinä. Et olisi voinut pärjätä paremmin!

Mummi, olet minun lempi-ihminen. Olet enkeli maan päällä. Ehkä siksi olenkin pienestä tytöstä saakka sanonut, että meidän mummi ei kuole koskaan.


Sinua aina ja ikuisesti rakastaen,

Lapsenlapsesi Johanna


keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Kaksi viikkoa lähtöön!

Uuden kodin avaimet kilahtivat eilen postilaatikkoon. IT IS GETTING REAL! 


Tarkkaan ottaen lähdemme 16 päivän päästä. Tuntuu, että kaikki on liian vaiheessa ja tehtävää putkahtaa mieleen sieltä sun täältä. Välillä olen hajoamispisteessä ja toisinaan huokaisen, että eihän tässä mitään - homma hanskassa. Ajoittain iskee kauhea ikävä kotia ja ystäviä (vaikkei olla vielä mihinkään poistuttukaan), kun toisessa hetkessä lähtöä odottaa intoa täynnä.

Päässä vallitsee kaaos; mitä laitetaan varastoon, mitä mahtuu mukaan, mikä joutaa vielä kierrätykseen, tarvitsisko ystävät ja perhe jotain meidän kamoista? Missä kaikki kämpän avaimet (montako niitä edes oli?), mitä täytyy rempata ja puunata, mistä saadaan navigaattori ja onko autossa tunkki...

Mä olen NIIN onnellinen, kun kaikki on pulkassa ja istumme Tallink Siljan buffetissa valkkarilasit edessä matkalla Tallinnaan. Siitä on enää n.52h kohteeseen.

tiistai 4. heinäkuuta 2017

I love Barcelona!

Barcelona on yksi lempikaupungeistani. Rakastan sitä kaikkine heikkouksineenkin. Ilma on suomalaiseen nenään usein tunkkaista, ihmisiä vilisee, taskuvarkaita paljon ja hiljaista soppea ei keskustan läheisyydestä meinaa löytää.

Mutta silti! Meri, rannat, laaja ravintola- ja kulttuuritarjonta, upea arkkitehtuuri, monipuolinen yöelämä ja rento ilmapiiri saavat sukat pyörimään jalassani joka ikinen kerta.

Miekkonen yllätti totaalisesti ja hankki minulle syntymäpäivälahjaksi meno-paluun kyseiseen kaupunkiin. Matkaan lähdin Kuopiosta keskiviikko-iltana (30.5) Onnibussin siivin, yövyin siskollani Helsingissä, ja Barcelonassa olin torstaina klo 16 aikaan. Kentällä työskentelevä ystäväni Emma oli minua vastassa ja junalla + metrolla suunnistimme hänen asunnolleen Sant Martíin, erääseen Barcelonan barrioista.

Rikkipoikki matkustamisesta, kävimme illalla syömässä keskustassa Vietnamilaisessa ravintolassa raikasta, kevyttä kasvisruokaa. Bun Bo (Raval), suosittelen lämpimästi!




Seuraavana aamuna Emma lähti kukonlaulun aikaan kohti työpaikkaansa ja minä jäin vielä uinumaan hetkeksi univelkoja pois. Aamiaisen jälkeen lähdin käppäilemään kohti rantaa. Kävelymatkaa oli puolisen tuntia, mikä ei haitannut lainkaan, sillä kävely tuli tarpeeseen bussissa ja lentokoneessa istumisen jälkeen. Ostin eväitä Clotin kauppahallista ja nautiskelin näkymistä. Lämpöä oli ihanat +25*C.







Sovimme, että tapaamme Emman töiden jälkeen Jaume I metroasemalla, josta suuntasimme syömään kehuja niittäneeseen tapas-ravintolaan. Emma oli ottanut etukäteen selvää ravintoloista, mistä saa myös maukasta vegeruokaa. Ja niitä Barcelonassa on nykyään pilvin pimein!



Ravintola La Luna on piilotetty pienelle kujalle kivenheiton päähän Jaume I metroasemalta ja se oli juuri avaamassa oviaan, kun saavuimme sinne klo 18 seutuvilla. Tilasin naanleipää ja munakoisohummusta sekä kasvis-quesadilloja. Kyytipojaksi pyysimme vaaleaa sangriaa. Que rico!


Kuvut täynnä lähdimme pikkusiestoille, sillä tavoitteena oli suunnata Barcelonan yöhön tuona lämpimänä perjantai-iltana... 


Tukat ja naamat minttiin ja menoksi pistimme metrolla n. klo 00 aikaan. Lämpötila oli täydellinen lyhyelle mekolle ja pitkähihaisia ei kaivattu. Suunnaksi otimme klubin, joka oli Emman ja hänen ystäviensä yksi tämän hetken suosikeista, La Fira Club. Musiikki oli tasan sitä, mitä omista luureistanikin soi, eli lattareita: reggaetonia, salsaa, bachataa jne. Iiihanaa! Tässä hetken googlailtua, en kyseisen yökerhon verkkosivuja edes löytänyt (Facebook-sivut). Yökerhoa ei ole markkinoitu voimakkaasti ainakaan verkossa ja sen huomasi - olimme nimittäin koko klubin vaaleahipiäisimmät ja turisteja näin ehkä kaksi. Espanjaa pääsin treenaamaan ja salsaa sekä muita tansseja pyörähdeltiin tanssilattialla 06 saakka. Oli niin kivaa, ettei edes jalkoihin koskenut! Onnistuneita kuvia loppuillalta ei valitettavasti löydy. Hehe.

Lauantain unet venähtivät sattuneesta syystä aika pitkäksi, mutta saimme kuitenkin itsemme kasattua ja lähdimme picnicille Tibidabolle. Tibidabolla vierailu oli reissuni ainoa tavoite, sinne oli siis ehdottomasti päästävä. Matkaa teimme metrolla, bussilla ja funikulaarilla. Googlaillen Tibidabolle pääsy vaikutti vaikeammalta, kuin mitä se todellisuudessa sitten olikaan. Metrosta päästyämme kävimme ostamassa vuohenjuustosalaatit läheisestä ravintolasta ja siirryimme odottamaan bussia. Bussi vei meidät ylemmäs huipun juurelle, josta otimme funikulaarin ylös saakka. Bussilla pääsee kulkemaan metrolipulla ja funikulaarin hinta oli muistaakseni 6-7€ meno-paluu. Kävellenkin toki pääsee upeita polkuja pitkin, mutta me olimme siinä vaiheessa jo niin myöhässä aikataulusta, että päätimme jättää reippailun toiseen kertaan.


Ylhäällä Tibidabolla on huvipuisto, upea katedraali ja kävelyreittejä ja maisemaspotteja. Suosittelen varaamaan vierailuun useamman tunnin! Vuoren juurella, josta nappasimme funikulaarin, oli muutamia upeita ravintoloita- ja drinkkibaareja, jossa paikalliset käyvät mm. treffeillä. Tänne on päästävä uudestaankin!






Illan alkuperäisissä suunnitelmissa oli illallinen keskustassa, mutta palattuamme olimme niin tööt, että päätimme käydä muutaman metropysäkin päässä Universitatilla (kaupunginosa) syömässä jotain pikaisesti. Kello oli tuossa vaiheessa jo todella paljon ja meininki aika railakasta opiskelijoiden suosimassa barriossa. Suurin osa ravintoloista oli jo sulkenut ovensa, mutta löysimme suositun nuudelipaikan. Ravintolassa oli pari pöytää ja se kärysi rasvalle, mutta ruoka oli hyvää ja saimme henkilökohtaista opastustakin puikkojen käyttöön. Kiinalainen omistajarouva tyttärineen kihitti meille, kun taistelimme puikkojen kanssa, mutta se oli vaivan väärti! Sain nimittäin ensimmäistä kertaa vedettyä yhden aterian pelkästään puikoilla. Jes!

Seuraavana päivänä oli tarkoitus pitää biitsipäivä, mutta kelin ollessa pilvinen, lähdimme extemporena Poble Espanyoliin. Otimme metron Placa Espanyalle, josta kävelimme puiston portille n.15 min. Tässä kuvaus Poble Espanyolista:

Poble Espanyol kylä rakennettiin vuonna 1929 maailmannäyttelyä varten tarkoituksena ylistää espanjalaista arkkitehtuuria ja tuoda yhteen erilaisia arkkitehtuurisia tyylejä ympäri Espanjaa yhdistämällä ne kaikki yhdessä kylässä. Ideaa oli erityisesti edistämässä katalonialainen arkkitehti Josep Puig i Cadafalch. Vaikka alkuperäisenä tarkoituksena kylää piti pitää auki vain 6 kuukauden ajan, on se valtavan suosionsa vuoksi pysynyt avoinna siitä lähtien. Kylässä voi kokea Espanjan Andalusiasta Baleaarien kautta aina Baskimaahan asti. Kylän 177 katua, aukiot ja rakennukset ovat kopioita, toiset niistä tarkkoja jäljennöksiä, kun taas toiset jäljittelevät tiettyä arkkitehtuurista tyyliä.
(Barcelona-home.com)

"Valtavan suosionsa vuoksi pysynyt avoinna siitä asti..." Hmm, kohdallemme sattui varmaankin hyvin hiljainen päivä, koska ei kylässä kyllä tungosta ollut. Paikka on varmasti ihan kiva sellaiselle, joka on vähän matkustanut, mutta meiltä se ei pojoja saanut. Isoin plussa oli hieno näkymä keskustaan päin, mutta vielä paremmista maisemista pääsee nauttimaan kivenheiton päässä Montjuicin puistossa, eikä maksa mitään.







"Kylästä" päästyämme hurautimme metrolla muistaakseni Jaume I asemalle ja kävimme vielä nauttimassa vanhan kaupungin ja nykyään etenkin nuorison suosiman alueen, El Bornin tunnelmasta.





Viimeistä yhteistä illallista nautimme ihastuttavassa meksikolaisessa ravintolassa. Raikas kiwimojito ja reilun kokoinen vegeburrito veivät kielen mennessään. Alkupaloiksi puolitimme annoksen friteerattua juustoa (muistaakseni mozzarellaa) sweet chili-kastikkeella. Ravintola "La Haciendaa" voin suositella käsi sydämellä, sillä hinnatkaan eivät päätä huimanneet. Oluet 3,50 €, drinkit 4,00-6,00 € ja ison burriton sai alle 10 €:lla. Myös ilmapiiri ja sisustus oli mieleeni. Lattarit ja iloinen puheensorina täyttivät paikan.




Reissu oli onnistunut ja hauskaa riitti! Suuren suuri kiitos rakkaalle puolisolle upeasta lahjasta ja Emmalle ylläpidosta kohteessa (sekä meksikolaisesta ylläri-illallisesta^). Rakastan teitä!

Monenlaisia mietteitä heräsi matkan aikana etenkin, kun pysyvämpi lähtö Espanjaan on niin käsillä. Miten niin moni asia on helpompaa Suomessa. Vettä voi juoda hanasta ja kadulla ei tarvitse pelätä tulevansa ryöstetyksi (been there done that). Mutta varjopuolensa on kaikella ja innokkaana odotellaan arkea uudessa ympäristössä. Barcelonan vilinä vahvisti fiilistä siitä, että valitsemamme kohde on sopiva valinta perheellemme. Tunne siitä, että tarvitsen luontoa lähelleni kirkastui entisestään suuren kaupungin melskeessä. Tuleva kotimme ei suinkaan sijaitse aivan landella, mutta suhteellisen etäällä keskustan vilskeestä ja turistien keskuudesta. Tämä on hyvä asia koko perheen kannalta.

Lähtöön enää vähän reilu KAKSI VIIKKOA ja työpäiviäkin jäljellä vain 12! Panic!

maanantai 26. kesäkuuta 2017

30 vuotta eikä suotta

Täytin toukokuussa 30-vuotta. Olen järjestänyt lukuisia pippaloita, mutta näitä kemuja en aikonut toteuttaa. Sen verran vie muuttokuviot energiaa, että juhlien järkkäilyt sai jäädä. Vai saiko sittenkään? Omalta osaltani kyllä, mutta jotain pääni menoksi oli yllätyksekseni suunniteltu. Tässä postauksessa hieman kuvakattausta kuluneesta toukokuun juhlimisesta.

Synttärit vol 1. Vähän huijasin! Ahdistus iski ja "viime hetkessä" halusin kuitenkin jollain tapaa juhlistaa synttäreitäni. Myönnettävä on, että aikani pohdiskelin josko joku olisi selkäni takana jotain järkännyt, mutta mitkään merkit eivät osoittaneet siihen suuntaan. Otin siis tapani mukaan ohjat omiin käsiini ja sovimme parhaan ystäväni kanssa menevämme dinnerille Kreikkalaiseen ja siitä katsomaan Burleskia. Ruoka ja seura oli loistavaa ja burleski virkistävää vaihtelua!




Synttärit vol 2. Äitini oli varannut pöydän ravintolasta. Tarkoitus oli juhlia oman perheen kesken, mutta paikalla meitä olikin yllättäen viitisentoista henkeä. Niin oli mukavaa, ettei kuviakaan oikein tullut otettua. Kuvassa vähän illan tunnelmaa ja päätteeksi upeat Kallaveden maisemat.



Yllätyksistä suurin oli taatusti synttäriaamun sähköpostiviesti. Niko soitti ja pyysi tulostamaan pari tiedostoa. Sähköpostin liitteet avatessani meinasin tipahtaa penkiltä, tulostettavaksi nimittäin tulivat lentoliput Barcelonaan. Olin puhunut Nikolle, että tekisipä hyvää päästä hetkeksi pois tästä muuttohärdellistä. Mutta ei minulle olisi tullut mieleenkään, että etenkään näin lähellä lähtöä (+säästösuunnitelmat huomioonottaen) miekkonen keksisi mitään tällaista. N oli alkanut puuhata tätä supermegaylläriä ystävieni kanssa hyvissä ajoin. Mikään helppo homma se ei ollut, sillä minun melko ruuhkaiseen kalenteriin piti sovittaa Barcelonassa asuvan ystäväni aikataulut ja kummitytön ristiäisetkin. Pisteet siitä!


Henkilön Johanna Koponen kuva.

Synttärit vol 3. Nämä kekkerit tulivat sen verran jälkijunassa synttäripäivääni nähden, että pakko myöntää, että puskista tuli. Ja Barcelona-yllätyksen jälkeen en todellakaan olisi osannut arvata, että tässä nyt enää mitään juhlittaisiin. Rakas mieheni oli puuhannut ystävien avustuksella ihanat kaverikekkerit. Aamulla minut haettiin aamupalapöydästä viettämään vähän tyttöjen aikaa, laitettiin nätiksi ja myöhemmin kotona odotti yllärinä iso kasa ystäviä, herkkuruokaa ja reilusti kuohuvaa. Olen niin onnellinen näistä kaikista tyypeistä!



Tämän kekkeröinnin päälle pitkä viikonloppu Barcelonassa (josta kerron myöhemmin lisää) ja kyllä, tunnen todellakin olevani uudella vuosikymmenellä :D. Nöyrin kiitos kaikille rakkaille ystävilleni sekä perheelle! Mitkään lahjat eivät päihitä fiilistä siitä, että on onnistunut saamaan parhaat ihmiset ympärilleen!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Lähtö lähenee - 2 kk muuttoon!

Hommat etenee ja kirjoittelu senkun harvenee. Heh. Olen ollut aika "narikassa" sanotaanko näin. Paljon on hoidettavia asioita mielen päällä. Ja luonnollisesti samaan aikaan rullaavat normaalit kotihommat, tapahtumat ja työkuviot. Mutta jei! Nyt on molemmilla elättäjillä työpaikat plakkarissa! Vaikka uskoinkin työtä löytyvän viimeistään paikan päältä, niin onhan tämä nyt hurjan suuri helpotus. Valtava murikka tipahti hartioilta!

Suomen kotiimme saamme vuokralaisiksi mukavan nuoren perheen. Asunnosta kiinnostuneita oli useita ja valinta ei ollut helppo. Mutta hyvällä fiiliksellä ollaan ja vuokralaiset onnensa kukkuloilla. Ihanaa nähdä, miten meille rakas koti tuo iloa nyt myös muille.




Hommista vastenmielisin on taatusti tavarasta eroon hankkiutuminen. Kämppä on tällä hetkellä kuin pommin jäljiltä. Vaikka vuokraammekin varaston Kuopiosta, niin mahdollisimman paljosta on luovuttava. Se ei sinällään harmita yhtään, mutta työnsarkaa riittää... Huonekalut säilytämme suurimmaksi osaksi, sillä ne on pääosin hankittu muutamia vuosia sitten ja pidämme niistä. Emme myöskään tiedä milloin palaamme ja todennäköisesti silloin meillä ei ole jäljellä kuin rusketus, joten jonkinlainen "pesämuna" on hyvä pitää jemmassa kotimaan kamaralla. Katsotaan sitten ajan kuluessa, mihin nenä näyttää ja onpahan jotain, mitä myydä, kun rahapula iskee. Hehe. Muuta irtaimistoa kyllä riittää kahvikupeista lautapeleihin. Mainitsinko jo, että ne on levitelty ympäri kämppää?





Onneksi on olemassa käytetyn tavaran "meklareita". Yritän päästä tavaroista eroon kertaheitolla kirppariurakoinnin sijaan ja saada siitä jopa hieman reissurahaa. Loput tavarat viedään niitä enemmän tarvitseville hyväntekeväisyyteen.

Taas on tullut todistettua ikivanha viisaus; aloittaminen on vaikeinta, mutta heti kun sen tekee, niin alkaa helpottaa. Mutta voin taata, että tylsää ei tule olemaan seuraavan parin kuukauden aikana. Vielä on huolehdittava mm.:


- pankki- ja kela-asiat
- koulun vaihtamiseen liittyvät dokumentit jne.
- varaston hankinta
- vakuutusten irtisanomiset
- autonmyynti
- toisen auton huolto
- Euroopan reitin suunnittelu
- asunnon viimeiset remppahommat
- pakkaaminen & muutto...


Työnsarkaa siis riittää, mutta onhan tämä nyt silti niiiin upeeta!! :)






maanantai 8. toukokuuta 2017

Uusperhe ulkomailla

Ulkomaille muutto tuntuu palapeliltä, joka rakentuu hitaasti. Toisilla nopeastikin, mutta me lähdimme viemään muuttopäätöstä eteenpäin jo hyvissä ajoin. Odotus on ollut välillä tuskaista ja innokas mieli työstää erinäisiä asioita ja pienempiäkin yksityiskohtia vähän liiankin ahkerasti...

Olemme uusperhe, ja ensimmäinen konkreettinen askel oli puhua muutoksesta lapseni isän kanssa. Jos hän asettautuu poikkiteloin, asiat hankaloituvat. Miten hän on valmis siihen, että poika ei tulekaan joka toinen viikonloppu iskälään? Olin aivan varma, että siihen unelma kaatuu, mutta väärässä olin. Syyt kieltäytymiseen olisivat olleet ymmärrettävät; tottakai vanhempi haluaa lastaan nähdä ja toisinpäin. Iloksemme iskä myöntyi ajatukseen, ja ymmärsi asian olevan hyvä juttu lapsemme kannalta. Yllätyksenä muuttoajatukset eivät varmasti pojan isällekään tulleet, sillä hän on kyllä tiennyt unelmistani. Onneksi maailma on koko ajan lähempänä. On Skype, WhatsApp ja Messenger. Lento kestää muutaman tunnin, eikä maksa maltaita.

Kohteeksi valikoitui Espanja ja siellä Fuengirola. Ja ei, me emme suinkaan valinneet uutta asuinkaupunkia siksi, koska siellä on paljon suomalaisia. Mutta toisaalta taas, kyllä. Kyllä valitsimme, koska paikkakunnalla on suomalainen koulu, joka tuntui vilkkaalle pojalle parhaalta vaihtoehdolta. Iso muutos, pieni mies. Uusi ympäristö, kulttuuri, kieli, ihmiset. Iskä, kaverit ja rakkaat mummit kaukana. Halusimme pehmentää lapsen sopeutumista niin paljon kuin mahdollista ja Aurinkorannikon suomalainen koulu tuntui näppärältä ratkaisulta.

Kouluun haku alkaa aina tammikuussa ja sitä varten täytyy olla viimeisin koulutodistus, laaja väestörekisteriote sekä mahdolliset oppimisen- ja koulunkäynnin tukeen liittyvät asiakirjat. Kerrankin olin ajoissa! Hankin paperit hyvissä ajoin ja täytin hakemuksen netissä heti, kun se oli mahdollista. Helmikuussa saimme tietää, että V oli saanut koulupaikan. Mikä fiilis! Samaan aikaan kuulimme, että todella moni oli jäänyt ilman. Tulijoita olisi enemmän, kuin kouluun mahtuu.

Viimeinkin yksi rasti ruutuun hittolainen! Sitten vaan koulupaikan varausmaksut maksuun ja valmistelemaan seuraavia liikkeitä. Asunto löytyi jo helmikuussa Facebookin keskusteluryhmän kautta ja töitä alettiin ankarasti googlailla. Nyt omat duunikuvioni ovat varmistuneet ja miehelle tuli soitto sunnuntaina; kutsu työhaastatteluun. Molemman työt alkaisivat todennäköisesti syyskuussa, juuri niin kuin toivoimmekin. V:n koulutie starttaa elokuun puolivälissä, joten meillä on mukavasti pari viikkoa aikaa olla mukana koulun aloituksessa. Perfecto!

Vuokranantaja lähetti terkkuja meidän altaalta (kännykkäkuva)